Asuntomessut - tuo unelmien keidas
Joka kesä suomalaiset pakkautuvat haaveilemaan jostain suuresta ja mahtavasta asuntomessuille. Koska olen itse jossain määrin koukussa sisustuslehtiin (mitä ei kyllä asunnostamme huomaa) ja näin ollen lukenut lukemattoman määrän kuvauksia messutaloista, halusin nähdä tämän jokavuotisen ihmeen omin silmin. Vielä kun Espoo on suhteellisen lähellä ja junalla pääsi helposti, sain poikaystäväni suhteellisen vähällä vaivalla houkuteltua mukaani.

On selvää, että asuntomessuilla myydään mielikuvaa ja unelmaa. Kävellessäni siellä muovisilta näyttävissä, kliinisen moderneissa ja uusissa asunnoissa ikäisteni pariskuntien keskellä, joista joka toisen naisellinen osapuoli oli sievästi raskaana, minua alkoi kevyesti ahdistaa. Unelmia ja ihanteita kyllä, mutta en ole ihan varma, onko kyseessä minun unelmani.

Messuilla teemana on tänä vuonna yhteisöllisyys. Kaunis ajatus. Tässä tapauksessa se tarkoittaa lukuisia sieviä rivitaloja, joissa on kaikissa samanlaiset asunnot, ja joiden väliin jäävä piha-alue on pyhitetty yksinomaan leikkipuistoille. Ilmeisesti moderneilla lapsilla pitää jokaisella olla oma keinu ja karuselli ja hiekkalaatikko, aivan kuin jokaisen isillä pitää olla oma auto. Asunnot itsessään ovat joko pieniä ja ahtaita tai niin isoja, ettei kenelläkään normaalilla ihmisellä ole niihin rahaa. Vai miltä kuulostaa maksaa 600 000 € "talosta", jossa on pihaa puoli neliötä ja seinät pelkkää lasia, niin että jokainen naapuri näkee suoraan sisään? Tosin onhan se omiaan luomaan yhteisöllisyyttä, kun voi tylsyyksissään katsoa, mitä naapurin Niemisillä tänään syödään, ja onko niillä hienompi avokeittiö ja poreamme kuin meillä.

Entä mitä tapahtui väreille? Onko ihan sanottua, että jokaisen suomalaisen unelma on maalarinvalkoinen seinä ja kylpyhuone, jonka seinät ovat samanlaista valkoista laattaa, kuin yläasteen pukuhuoneissa? Kuudellasadallatuhannella? Entä miksi "lapsiperheelle sisustetussa asunnossa" on kaikki mahdollinen lasia? Kai niillä on sitten varaa siivoojaankin, joka pyyhkii aamusta iltaan sormenjälkiä.

Okei, ymmärrän toki, että messuilla halutaan esitellä uutta. Uusihan on tunnetusti aina hienompaa ja parempaa, eikö? Tässä uutuudessa vaan taitaa olla sellainen ongelma, että parin vuoden kuluttua se näyttää yksinomaan kulahtaneelta. Leikkipuistoissakin voi kasvaa rikkaruohoja. Mutta niin, minä en taidakaan olla sitä kohderyhmää, koska en tahdo hienoa rivitaloasuntoa ja vauvoja. Ainkaan just nyt. Joten turhaan minä kai tässä marisen.

Positiivisena loppuhuomautuksena pitää kuitenkin todeta, että messuilla esitellyt Invalidiliiton tukiasunnot olivat varsin käytännöllisen näköisiä ja niissä oli jopa jonkin väristä maalia seinässä. Vaikka ne olivat pieniä asuntoja, ne olivat paljon viihtyisämpiä kuin lasiseinäiset miljoonatalot. Kerrankin niinkin päin.